Tuntuuko, että arki menee sumussa – tehtävälistat kasvavat, mutta oma jaksaminen jää taka-alalle? Se oli fiilis mikä minulla oli kauan aikaa ennen kun aloitin tämän rakkaan, opettavaisen projektin Hyvinvointivuosikalenterin parissa. Ja veikkaan että moni samaistuu noihin fiiliksiin, moni meistä tasapainoilee töiden, perheen, hyvinvoinnin ja palautumisen välillä ja useimmiten lopputulos on se että kokee olevansa riittämätön kaikessa.

Mutta lohdutuksena että näistä riittämättömyyden tunteista voi päästä yli ja omaan arkeen saa aika helposti pientä piristystä ja uutta iloa. Itse olen sentyyppinen ihminen että mitään ei tule tehtyä yksin ja lamaannun kun yksin ajattelen että nyt kyllä otan aikaa itselleni tänään 10 minuuttia. Jep, ei sitä aikaa ikinä tule… Mutta hyvinvointikalenterin idea lähti siitä että sen avulla me ei olla yksin vaan saamme siihen jokapäiväisen tsempparin rinnalle kun avaamme päivän tehtävän.